Saavun perille,
en ole siellä tuuli
riepottaa puita.
*
Suhisee. Lehti.
Oliko se ajatus?
Tais olla tuuli.
*
Puhuri puhuu,
kuuntelen aivan tarkkaan.
Sanoitko jotain?
*
Lippu läpättää
aplodit urheudelle,
viedään pois yöksi.
*
Niin huumaavia
tuoksuja, etten muista
leivoinko itse.
*
Aina sanottiin
ei saa ryskätä, miksi
myrsky saa aina?
*
Tuhistan nokkaa,
onko nyt flunssa-aika,
maatuvat lehdet.
*
Sade. Sa sa sa.
Kuuntelin enemmänkin,
unohdin loput.
Kuin pisarat haparoisivat
hidastuen, kiihtyen
ikkunaa pitkin
kohti tuntematonta,
suudelmat.
*
Männynneulanen
ei tiedä liikkuvansa,
ihminen nauraa.
*
Juovuin vain teestä,
sanoin, katto ropisi,
puhuit niin hiljaa.
*
Kissa säkättää –
kuppi täynnä raksuja –
vahtii pajulintua.
Ihminenkin odottaa
jotain. Pyrähdys. Tyhjää.
Tahmelan rannasta haikuja ja muutama kuva eiliseltä metsäkävelyltä. Onpa pari tankarunoakin.
Villit lupiinit.
Mistä löytyisi suurin
epilaattori?
*
Pistelee poskeen
nokkoskeiton, pistelee
pikkusormea.
*
Lumen valkeutta
keskellä herukoita.
Puutarhatuoli.
*
Ihastuksesta
kuiskin järvelle yksin
nimen ja kaikki.
Vene rannalle kiinni
päiväkirjalukolla.
*
Tuttu kasvimaa,
kivikin kohtelias:
tervetuloa.
*
Liplattaa laine,
leppä liplattaa laine
liplattaa mieli.
*
Puu valmistautuu
yöpuulle, hihkuu tuuleen
ihan nakkena.
*
Rannalla tangat
jalassa sekä päässä
tankat. Tai haiku.
*
Lapsikin oppii
runouden salat. Miksi
legot levällään?
Tuuli oli navakka,
ikkuna villiintynyt.
Resuiset vaatteet,
kaunis nappi. Lehdellä
ötökkä kiiltää.
Pöydän tukipuu
terä giljotiinissa.
Tää on mun baari.
Voititte tänään
mustikkaniskatyynyn.
Onnea taloon!
Millaisen polun
varrella Todellinen
Yliopisto on?
Kirjaimet kumoon!
Sensuuri kellastuttaa
sananjalkoja.
Muurahaiselle
puita kuurassa. Eiku??!?
Täähän on lämmin!
Kaikki tiet vievät
pehmeän polun kautta
johonkin pesään.
Vuokraliftejä.
Naakoilla toinen tieto.
It’s a nosturi.
Viimeisen parin päivän aikana en ole saanut ilmaistua mitä haluan. Ehkä olen yrittänyt kirjoittaa liian vähillä yöunilla, mutta tuntui ettei teksteistä saa mitään aikaan. Tulee proosamaisia pätkiä, ajatelmia ja runonraakileita, jotka jäävät kesken, kun huomaan lähteneeni väärälle polulle tai ilmaisseeni jotain yhdentekevää. Yritän silti uudestaan ja uudestaan kunnes saan aikaan jotain runontapaista. Tämä sypressiruno on nyt sitten askel johonkin suuntaan. Postaan sen jälkeen kuitenkin myös ne yritelmät. Joskus käy niin, että se minkä viimeiseksi kirjoitin, paljastuukin kuukauden päästä lukiessa huonoimmaksi, ja ensin kirjoitettu parhaaksi. Kun en ole aina samaa mieltä itsenikään kanssa, luonnollisesti muillakin on asiasta eri mielipiteitä.
Säärieni sypressit, illan viri ikkunasta,
kun tähkät nuojuvat ja kaivo on huokauksista kipeä,
kätesi hipovat latvoja ja taivas on rinnassani,
tuuli käy keuhkoista sisään, ulos, olemme lämpöä,
puhtaita kuin viimeiset hyttyset,
haukot elämää, hymyä kasvoillemme,
kielesi on mielen jatke,
kämmenesi pilvi metsän yllä,
kaikki minkä toisillemme annamme,
pulsarien olemassaolon, kvartsisuonien,
kirkkaat sykähdykset maaperästä meihin
ja takaisin, on lämpö liukuvaa,
vaikka välillä pimeää, multaa minun katseeni
ja planeetta paikallaan, piruetit,
syöksy putoamatta ympäri auringon,
eikä meistä kumpikaan sano niitä sanoja,
kuumuus rintaani vasten,
näin sinä hengität, näin minä,
ja yksi sykähdys pimeässä huoneessa,
tämä sydän kaikkeuden.
14/09/22
Hiljaisuudessa
kuulen itseni,
hiljaisuuden.
*
Jälkiä hiekassa,
hymy kuin taivaalle piirretty viiva,
hiusten tuoksu pimeässä,
pieni ilmavirtaus oven alta.
Näistä muodostan todellisuuden,
muustakin jos muistan.
*
Ei se, kuvittelenko sinut alasti,
vaan hengityksesi
yöllä;
muistan itseni liikkeenä
pakenemassa ikuisuutta, sitä kohti,
ja vaikka emme koskettaisi,
hengittäisimme yhdessä.
*
Sulje silmäsi.
Muistan sinut silloinkin,
näetkö hymyn?
*
Tuhannet versot
taipuvat kaikki oikein,
katson sinua.
*
Vuosia sitten
en tiennyt mitään, nauran
kuten huominen.
15/09/22
Lapsena Tarzania katsottuani
kiipesin koivunoksalle kiljumaan.
Ei minun tarvitse olla somessa.
*
Päivän katveessa
voi olla onnellinen.
Tähdet näkyvät.
*
Rohkeus nuorena: en pelkää pimeää.
Vanhana: en edes valoa.
*
Ilta painautuu kehoasi vasten,
sekunnit sätkivät, kiihkeät jalat
jotka pysyvät paikallaan, vaikka pakenevat,
ylittävät mantereita, jopa valtameriä.
Hiustesi aalto pyyhkäisee unelmaa;
ajattelen sinua niin tiiviisti, etten sinua muistakaan.
*
Herättyäni otan auringon kassakaapista
sängyn alta. Sitten olen onnellinen.
Näin ajattelin vuosia tietämättä,
oliko yö vai päivä.
Vilkaisin. Ei kassakaappia.
Nauru lennättää pölyä.
*
Tammikuussa äänesi tuoksuu mangolle
ja kuu kiertää pehmeämmin,
sormeni viipyy sentit lonkkaluulta vatsalle,
pieni on tuo äännähdys, kun aamu kohoaa,
maailma täyttyy
tuhansien rakastuneiden hiirien tuhinasta,
jokainen suudelma
kierähdys galaksin ympäri.
Jos et nukkuisi,
millaisia unia
näkisit aina?
*
Nukkua yhteen
painautua korsina,
tähkät tuulessa.
*
Jalat solmussa.
Vanhaa heinää ei kisko
kukaan erilleen.
*
Kuu on heijastus.
Katsomme hiljaisuutta,
heijastamme myös.
*
Uni taivaalla
olet pilvien läpi
laaksossa nähty.
*
Vedetään verhot.
Ei ollutkaan täysikuu
valvomisen syy.
*
Uneksumaton
pilven alla uneksuu
itsensä liki.
Kurki tunnistaa
yksinäisen lammessa.
Totuus? Tottumus.
*
Viileä lehti
jää poskipäähän kiinni.
Et enää palaa.
*
Karasta kiinni
toivon viimeinen kauneus,
tanssi tuulessa.
Joutuin kasvaneen
kantokäävän kyyneleet
alla piilossa.
Verkostoitunut
hämähäkki odottaa,
odottaa yksin.
Lenkkipolulla
horsmakiitäjän toukka
ei pelkää ketään.
Vanha sammakko
muistaa mustikkapaikan,
ei ämpäriä.
Kylymä tanko,
tylyppä veihti, puhhuu
kipiä kieli.
*
Lehti putuaa,
melekeen jää kolahtaa
postiluukusta.
*
Nyt pitäs nähä
suluhanen unesa,
liikaa valua.
*
Ko panet yöllä
kaks peiliä vastakkain,
nääkkö pöhölön?
*
Ei ehi kouluun,
ehtiipä etteisesä
mallaan pipua.
*
Koko elämä
peltua haistellesa:
sontaa, ruohua.
*
Aina ko tummuu,
alakavat ujella,
tulleeko saje.
*
Vähä pelottaa,
pittää olla nätisti,
lehemä ammuu.
*
Tavuja tankaan
sovittaa runnoilija –
saje loppu jo.
Lehti väpättää,
minä on tapahtuma,
onko katsojaa?
*
On vuodenaika
nautiskella kahvia.
Vuodenaika. Nyt.
*
Kaatunut sanko,
mustikat sammaleella
helppo noukkia.
*
Omenansiemen,
pitkään suussa pidetty,
ei puuksi muutu.