Kuulumiset

  • Post author:

Viimeisen lomapostauksen jälkeen en ole päivittänyt sivustoa. Yhtäältä tämä johtuu siitä, että olen viimeisen 1,5 vuotta pääasiassa kirjoittanut proosaa, toisaalta myös siitä, etten ole tietoinen tänne eksyvän juuri muiden kuin bottien. Vähän sellaista tuuleen huutelua kotisivun pitäminen nykyään on.

6.6.2023 julkaisin kalevalamittaisista runoista teoksen Pisarakulma. En ole laittanut sitä oikein mihinkään myyntiin, Amazonista tosin löytyy kympin hintaan, saattaa myös saada hihastani nykimällä, jolloin siitä kympistä jää jotain itsellenikin. Jonkin verran uusiakin on sen jälkeen tullut raapusteltua, ei kuitenkaan kokonaisen teoksen verran.

Vastaanotto on ollut mukavaa siinä pienessä piirissä, jossa runojani olen esittänyt. Ei kai kalevalamittaisella runolla muutenkaan kovin suurta yleisöä ole, tai ainakin se on kovin hajallaan pitkin Suomea, joten siihen nähden lämmittää nähdä ihmisten reaktioita.

Runoja lausuessa huomaa yleisöstä aika hyvin, millaiset tekstit menevät läpi, ja siten vaikka ei suoraa palautetta annettaisikaan, näkee reaktioista, mikä toimii. Huumori toimii aika usein. Abstraktimmat aiheet menevät vaikeammin, mikä johtuu siitä, että kun ne yhdistetään runolliseen ilmaisuun, on ylipäätään vaikeampi hahmottaa perimmäistä ajatusta. Se ei siis ole yleisön eikä tekstin vika, jotkin jutut vain sopivat paremmin luettaviksi kuin lausuttaviksi. Vaikka tekstissä ei olisi huumoria, ylipäätään tapahtuman kuvaus toimii parhaiten esiintyessä, jolloin voi eläytyä hahmoihin ja niiden tunteisiin.

Eilen kirjoitin runoa, johon en ollut tyytyväinen. Toisaalta olen tietoinen siitä, etten osaa hahmottaa kovin hyvin sitä, mikä teksti on onnistunut. Joskus runo kuvaa hyvin yhtä hetkeä, johon en pysty samaistumaan muuta kuin kirjoittaessa, jos silloinkaan, mutta silti se voi olla jollekulle toiselle tärkeä. Itse asiassa Pisarakulman suosituin runo on sellainen, etten oikein itse näe siinä mitään erityistä.

On hyvä myös huomata, että tyytymättömyys ja epäonnistumisen tunne voi tulla siitä, että yritin jotain sellaista, mihin ei ole rutiinia tai muuten valmiita suuntaviivoja. Mitallisen runon kahleissa pystyy tempomaan jos jonkinlaiseen suuntaan. Tällöin epäonnistuminen on hyvä asia. Pahempi on epäonnistua siten, että toistaa vain asioita, joita on ennenkin tehnyt.

Epäonnistumisen tunne liittyy myös ajatukseen, että voisin tehdä paremminkin. Jos huomaan sen itse, se on jo iso askel kohti sitä, että seuraava tai sitä seuraava juttu toimii paremmin.


7.6.2024 esitän Laikun musiikkisalissa joitakin runoja sekä soittelen pianoimprovisaatioita.

Lomalla

  • Post author:

Lomailen vuoden loppuun asti, minkä vuoksi en ole postannut uusia tekstejä viime aikoina. Käytännössä olen kirjoittanut vähemmän ja esiintynyt enemmän. Kirjoittamiseen liittyy paljon käytännön tekemistä, jota ei ehdi kunnolla tekemään, jos joka päivä tuottaa uutta tekstiä, joten kovin vapaalta ei tauko ole toistaiseksi tuntunut.

Liimautuvat lehdet

  • Post author:

Pihlajat räiskähtävät väreihin,
pitkulaiset lehdet tärisevät,
irtoavat oksistaan
tai riippuvat löyhästi karoistaan,
vapaat virtaavat tuulen mukana
yökerhoihin, liimautuvat iholle,
kuten lehdillä on tapana
lausuakseen lehväkkäinä
kultaisen kävyn halussa
“Voinks mä tarjota jotain?”
ja kaikesta musiikista ja puheesta huolimatta
liiketila on hiljainen,
ihmiset liikkumattomia,
tyhjiö hidas, kirkas,
pihalla pihlaja alaston,
marjoja vailla.

Karkkipaperi

  • Post author:

Aarteita kerätty, muisto minuudesta,
kaunokirjoituksesta, jota ei haukuttu;
aamuja iholla liukuen
kuin voisi olla ihoton,
eikä se milloinkaan sattuisi;
kaikki punaiset paistokset
nimettömät, yhdessä syödyt
toisiamme katsellen
kuin mikään ei voisi päättyä,
eikä päätykään, kun on liike, muisti
sielun hiljainen rapina pimeässä
kaiken ympärillä
karkkipaperi.

Aalto halki

  • Post author:

1.

Jäähileitä, hiljaisuutta,
aamuaurinko polttaa ilmaan reikiä,
joista kuuluu tansseja.
Aina ei kuulla,
huomio äänettömässä yössä,
jonka jäänteet syöksyvät
kuin padosta purkautunut musta vesi
halki rantojen, ohi räpiköivien lintujen,
ei kohinaa, ei läiskettä,
mieli on vaitonainen pisara.

2.

Aalto murtuu, syvä tunne
osuu kivikkoon, pyöreät, sileät,
leväiset kivet jalkojen hyväillä.
Huudan, pärskyn tragediaa,
pisarat pitkin kallioita, roiskeita
tuhannet vuodet, mikä menetys!
kunnes uusi aalto, kaikki vyöryy,
meri rauhaton, liikkeessä, paikallaan,
levossa, jokainen päivä olen virtaava
menemättä minnekään,
kohinaa jokainen sana.

Syyshaikuja

  • Post author:

Saavun perille,
en ole siellä tuuli
riepottaa puita.
*
Suhisee. Lehti.
Oliko se ajatus?
Tais olla tuuli.
*
Puhuri puhuu,
kuuntelen aivan tarkkaan.
Sanoitko jotain?
*
Lippu läpättää
aplodit urheudelle,
viedään pois yöksi.
*
Niin huumaavia
tuoksuja, etten muista
leivoinko itse.
*
Aina sanottiin
ei saa ryskätä, miksi
myrsky saa aina?
*
Tuhistan nokkaa,
onko nyt flunssa-aika,
maatuvat lehdet.
*
Sade. Sa sa sa.
Kuuntelin enemmänkin,
unohdin loput.

Katoavat kukat

  • Post author:

Ikuisuutta etsivä katsoo yötä,
räpyttää silmiä, ei näe mitään,
vähän ehkä välkkyy harhakuva.
Nurmikko jää jälkeesi
tai toiset yhtä tuoksuvat.
Nurmetta ei ihmistä, ei mittaa,
ei ikuisuutta, vaikka atomit tikittävät.
Kaikki tämä. Hyväile sormia,
ikuisuus on nyt.
*
Kun kukat puhkeavat, purkautuvat
reikäiset terälehdet spiraalina,
tulivuorena, kivinen silkki kohoaa,
tanssii vielä hetken ilmassa kuin kynnet,
jotka purevat ihoa, hihkuvat
ihmiset, huutavat
eivät tiedä onko kevät vai syksy,
katoavat kukat ja saniaiset, sanat,
laava, mekin, vielä kaikuu
kuin jotain olisi kerrottu, kuunneltu.

Tilhet, suppilovahverot

  • Post author:

Kymmeniä, satoja tilhiä kohoaa
yhtä aikaa punertavasta pensaasta,
marjat mehukkaimmillaan, sormesi
kohoavat rintaani vasten, pitkin
sineä joka nyt olen, kuulas,
läpinäkyvä, valo lävitseni
tilhien silmiin, kätesi katsovat
tarkasti halki maanpiirin huokaus
kuin kaikki pensaat heräisivät
samanaikaisesti me olemme tässä,
me olemme kaikki, lento
kohti äärettömyyttä, yli.


Niskani on jäykkä;
nukahdin sienikori kädessäni,
tahdoin kerätä sinulle suppilovahveroita
unien metsästä, olisit herännyt
paistoksen tuoksuun.
Mutta makasinkin koko yön
petäjään nojaten, katsellen planeettaa,
joka tuntui sinulta.
Ei siis sieniä,
ota nämä suudelmat.