Pihlajat räiskähtävät väreihin,
pitkulaiset lehdet tärisevät,
irtoavat oksistaan
tai riippuvat löyhästi karoistaan,
vapaat virtaavat tuulen mukana
yökerhoihin, liimautuvat iholle,
kuten lehdillä on tapana
lausuakseen lehväkkäinä
kultaisen kävyn halussa
“Voinks mä tarjota jotain?”
ja kaikesta musiikista ja puheesta huolimatta
liiketila on hiljainen,
ihmiset liikkumattomia,
tyhjiö hidas, kirkas,
pihalla pihlaja alaston,
marjoja vailla.