Katoavat kukat

Ikuisuutta etsivä katsoo yötä,
räpyttää silmiä, ei näe mitään,
vähän ehkä välkkyy harhakuva.
Nurmikko jää jälkeesi
tai toiset yhtä tuoksuvat.
Nurmetta ei ihmistä, ei mittaa,
ei ikuisuutta, vaikka atomit tikittävät.
Kaikki tämä. Hyväile sormia,
ikuisuus on nyt.
*
Kun kukat puhkeavat, purkautuvat
reikäiset terälehdet spiraalina,
tulivuorena, kivinen silkki kohoaa,
tanssii vielä hetken ilmassa kuin kynnet,
jotka purevat ihoa, hihkuvat
ihmiset, huutavat
eivät tiedä onko kevät vai syksy,
katoavat kukat ja saniaiset, sanat,
laava, mekin, vielä kaikuu
kuin jotain olisi kerrottu, kuunneltu.