Uudenvuoden vaaka virkkoi,
jousi nytkyen narisi:
“Mitäs astut mittaamahan
minkä tiedät jo todeksi.
Syksyn lienet syönyt, maannut,
tummin ilmoin istuskellut,
kävellyt vain kauppareissut,
kukkuroillaan kangaskassit
croissantteja, kakkusia,
sullottu on suuhun kaikki.”
Vaa’an väitteen vahvistivat
pitsapötsi peilissäni,
valos’ vessan mallasmassu,
viinervatsa valtavaksi
metrin nyörillä mitattu.
Kuunnellessa kurjan kotvan
kakkukaipuun kertomusta
suen lailla suivaannuinkin,
pätsiin pötsini manasin:
“Talipallo helvettihin,
pyöryläinen pai’an alta.
Rasvarenkaan poies paskon,
pullanjäänteet punnistelen.”
Vajonnut ei silti vatsa,
vaikka vettä kittailinkin,
virtsasin kuin villivarsa,
urosnorsuna ulostin,
pierut pönttöhön pöräytin.
Niinpä täytyi työtä tehdä,
kolistella keittiössä
kasvisruokaa kattiloihin,
pannassa pöperöpastat.
Leivät laskin, hylkäsinkin
hyllylle mehut makiat,
hitaat säästin hiilareista,
öljyistä vain ylhäisimmät.
Väistynyt ei viekas vatsa,
kiusallaankaan karkottunut.
Viikot vyöryin halki talven,
viinereittä viihdyin vallan,
sokereitta suunnistelin.
Kevään katsoin, kunnes kuljin
annoksilla pienen allin,
sopalla siron sopulin.
Aamulla ain kutkuttelin
kahvilla kitaa kivistä,
sumusilmin sinnittelin
nälän näyttelyn ohitse.
Kesää kohti polkusetkin
alavilla aukesivat,
mehtä lauloi, liikkui jalka,
asusti saloilla askel.
Vihdoin vehreys voitti talven,
viita villinä visersi.
Laaksoihin jäi paksu pallo,
yltä kanteleen katosi.
Vaan kun saapuu hyinen syksy,
iltaan hiipii hieno aatos:
kenties voisin viinereitä
ihan yksin kahvin kanssa
natustella, maiskutella,
kun ei kutsu metsä musta.
Jospa kakkukahvit keitän,
pullaa pikkuisen pupellan.
Varmasti nyt viisaampana
voita leivälle levitän.
Silti kuuluu jostain kiukku,
vaatehuoneesta valitus.
Viruu vaaka varjos vöiden
yksin soukkaa seuraa vailla.
Jospa joulun jälkeen jousta
jaloin jumpatuin jututan,
taikka himpun hämmästyen
alan askeleet alusta.
Muutama poikkeama tekstin ja videon välillä johtuu siitä, että korjasin tekstistä vielä joitakin mittavirheitä, kun esim. sana alkoi pitkällä tavulla runopolven laskussa. Tämä taisi olla ensimmäinen kirjoittamani kalevalamittainen runo, joten silloin mittaan lipsahti helpommin vääränmittaisia tavuja kuin nykyään.