Metsänreuna on koti,
syysaurinko pisaran päällä
lämmön muisto, aavistus.
Tiedän vanhenevani,
kun kohtaan heleäihoisia,
jotka eivät tiedä,
että se riittää, kirkas valo
silmät kiinni.
*
Hapuilevaa huutoa ei yleensä kuule,
vain sängyn narahdus,
makaavan tietoisuus
yksin,
katossa kuvioita,
peiton puristus kehon lähelle,
vaikka joku olisi vieressä,
valosiivut sisään ikkunasta
eläväiset kuin muistuttaakseen
lämmöstä toisaalla,
valot, ajatukset, kissojen tiu’ut,
narahdus,
!
*
Mittaamme suolan makeutta
ja kivun riekaleita, pyörittelemme
käsissämme surun muotoja,
kunnes katsomme kaarnaa,
pudotamme kankaanpalat neulasille,
kaikki maatuu, ja vaikka tuntuu
että havaitseminen on muistamista,
ei: tämä terävä sisäänhengitys,
silmiin katsominen ajan valloitusta,
muisto ei ole menneisyyden selkeyttä
vaan nykyisyyden usvaa;
kirkkaus, valo peittää
kaiken paljastamansa,
lämmin.
*
Ajattelen: ajatus ei paina mitään,
yhä odotus olkapäillä on kivireppu,
kauniita, ehkä arvottomia,
tuijotan kvartsijuonia koko illan,
painan kasvoni lähelle –
miltä sinä tuoksut –
ja etsimme tahoillamme lisää kiviä tähtien joukosta,
tähtiä kivien, elämä syöksyy hitaasti
sammaleisena suoniimme, tämä halu
tarttua kallioon, kipristää juuria,
kannamme sitä koko ikämme,
ajattomuutta, annamme sille nimiä,
maasälpärakkaus, marmorikuolema,
kipinät kivien välillä, hiekkakivihimo,
rukous – älä murene – pakkaseroosio,
alabasteriarmo, älä odota
ikuisuutta, joka olisi muuta kuin hetki,
liukuva käsi, kuinka sileät
ovatkaan nämä pinnat, hioutunut gneissi,
sormet ja sormet, tässä olemme, tässä.