Olen riittävän vanha
näkemään itseni
lehtiään varistavassa vaahterassa,
myöntämään etten ymmärrä
niitäkään asioita, ihmisiä,
joihin samaistun.
Mutta miten loistaakaan keltainen
sinistä vasten,
kun värisen intohimosta kohottaa oksani tuuleen,
seistä keväistä aamua,
uskoa sateisiin,
joita ei tarvitse selittää;
miten hyvä onkaan hiljaisuus silmuissani,
vielä tulevissa.
