Tyhjä kirjekuori kädessään
hän kulkee halki ihmismetsikön,
odottaa miestä nimeltä Nikomakhos,
joka kirjoittaisi mustekynällä kiihkeän viestin.
Mikään ei ratkea,
kaikki on yhtä epämoraalista tai moraalista
avaruuden, jokaisen paperin tyhjyydessä,
kukaan ei kirjoita,
sormet puristavat tiukemmin kuorta,
ainoaa toivoa.
Hän avaa sen joka aamu,
kurkistaa sisälle, miettii
tyhjyydenkin tuoksuvan
maan päällä,
eräänlainen Pandora.